Asianajaja Asuntokauppa Mikkeli

Perintö Asianajaja

Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään (KKO 1995:191 ja KKO 1996:99) tulkinnut kysymyksessä olevaa, jo vuoden 1734 laissa ollutta säännöstä oikeudenkäyntiasiamiehen esteellisyydestä laajentavasti tilanteissa, jotka rinnastuvat sellaisiin tapauksiin, joihin säännös sanamuotonsa mukaisesti soveltuu. Ratkaisussaan KKO 1995:191 Korkein oikeus piti yksityishenkilön velkajärjestelyssä selvittäjäksi määrättyä henkilöä esteellisenä toimimaan velallisen asiamiehenä ja oikeudenkäyntiavustajana maksuohjelman muuttamista koskevassa asiassa. Ratkaisussa KKO 1996:99 konkurssipesän pesänhoitaja katsottiin esteelliseksi toimimaan velkojan asiamiehenä tämän hakiessa lainvoiman saaneen konkurssituomion purkamista siltä osalta kuin hänen valvontansa oli hylätty. Nyt kysymyksessä olevasta vastapuolijäävistä on ollut kysymys ratkaisussa KKO 1990:16. Siinä Korkein oikeus katsoi, ettei asianajaja saanut olla tuomion purkamista hakevan henkilön asiamiehenä, koska hän oli ollut purettavaksi pyydettyyn tuomioon johtaneessa asiassa vastapuolen avustajana ja asiamiehenä.

Hovioikeus lausui, että A oli valituksessaan katsonut asianajajaliiton menettelyn häntä koskevassa kurinpitoasiassa olevan ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan määräysten kanssa asian käsittelyn julkisuuden, välittömyyden ja muutoinkin oikeudenmukaisuuden osalta. Puheena olevassa kurinpitomenettelyssä oli kysymys jäsenyydestä erottamisesta yleisestä asianajajayhdistyksestä, jonka jäseneksi hakiessaan A:n oli katsottava samalla itseään sitovalla tavalla hyväksyneen liittoa koskevat säännökset ja sille vahvistetut säännöt ja ohjeet sisällöltään. A:lle oli varattu tilaisuus tulla henkilökohtaisesti kuulluksi liiton kurinpitolautakunnan kokouksessa, jossa A:n erottamista oli käsitelty. A ei ollut kuitenkaan käyttänyt tarjottua mahdollisuutta hyväkseen. A ei myöskään ollut pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Kurinpitomenettelyssä oli toimittu asianajajista annetun lain, liiton sääntöjen ja hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden mukaisesti.

Käräjäoikeus totesi asianajaja A:n myöntäneen esitutkinnassa antamassaan loppulausunnossa kertoneensa T:lle, että S oli väkivallan uhalla saanut rahaa ja että poliisi oli vissiin jollain tavalla seurannut sitä asiaa. Käräjäoikeus katsoi, että asianajaja A:n kertomat seikat olivat kuitenkin perustuneet hänen S:ltä jo ennen vangitsemisoikeudenkäyntiä saamiinsa tietoihin ja asian julkisista tiedoista tekemiinsä päätelmiin. asianajaja A:n kertomat seikat eivät olleet sellaisia, että ne olisivat osoittaneet hänen pyrkineen tahallaan vaikuttamaan esitutkinnan toteuttamiseen taikka että ne olisivat vaikeuttaneet esitutkinnan toteuttamista. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Tapaohjeissa on kysymys asianajajia koskevista ammatillisista käyttäytymissäännöistä, joilla on ensisijaisesti asianajajien ammatillisia käytäntöjä ohjaava tarkoitus. Valvonta-asiassa on vain yksi asianosainen, sen kohteena oleva asianajaja, ja hänellä on rikosasioista poikkeava velvollisuus pysyä totuudessa sekä esittää selvityksensä asiassa avoimesti (HE 54/2004 vp s. 5 ja 25). Valvonnan kohteena olevan ei voida katsoa syyllistyneen rikokseen eikä häntä tuomita rikosoikeudelliseen rangaistukseen. Valvonta-asian käsittely voidaan rinnastaa lähinnä hallintolainkäyttöön, vaikka siinä on myös rikosasian käsittelylle ominaisia piirteitä. Kansallisen lainsäädännön perusteella rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ei siten tule asianajajaa koskevan valvonta-asian käsittelyssä sovellettavaksi.

Tapaohjeiden 6.3 kohdan sanamuoto ei viittaa pelkkään tietojen saamisen mahdollisuuteen eikä siihen, että jo vaara saada sanottuja tietoja muodostaisi esteellisyyden. Valvonta-asioiden ratkaisukäytännöstä ei toisaalta ole todettavissa ratkaisuja, joissa olisi edellytetty yksilöityä selvitystä asianajajan saamista tiedoista. Riittävänä on pidetty sitä, että asianajaja oli ilmeisesti saanut kantelijan toimeksiannon aikana kantelijan taloudellista asemaa koskevia tietoja, joilla saattoi olla liityntä vireillä olevaan riita-asiaan (valvontakertomus 2013 s. 32), tai että asianajaja oli voinut aikaisemmassa tehtävässään saada tietoonsa sellaisia seikkoja, joilla voi olla merkitystä uuden toimeksiannon hoitamisessa (ratkaisu 7.5.2010), taikka että asianajajan oli pitänyt saada kantelijan toimeksiantoja vuosikausia hoitaessaan sellaisia tietoja, joilla saattoi olla merkitystä tarjotun tehtävän hoitamiselle (täysistuntoratkaisu 23.5.2006).

Ilmainen Asianajaja Neuvonta Mikkeli

Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaarissa 31.1.2011 on salassapito- ja vaitiolovelvollisuuteen perustuvan esteellisyyden osalta lausuttu, ettei asianajaja voi ottaa hoitaakseen tehtävää, jossa hänen aikaisemmin muissa tehtävissä saamillaan salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvilla tiedoilla on merkitystä. Jos asianajaja ottaisi tällaisissa olosuhteissa tehtävän hoidettavakseen, hän olisi tehtävää hoitaessaan velvollinen koko ajan huolehtimaan siitä, ettei hän riko velvollisuuksiaan aikaisempaa asiakasta kohtaan. Tällaisessa tilanteessa hän ei kykenisi parhaan kykynsä mukaan valvomaan uuden asiakkaansa etua.

Asianajajan palkkiota koskeva riita-asia oli hänen asiakkaittensa pyynnöstä ratkaistu Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä. Välimiehinä toimineet asianajajat kuuluivat hallitukseen liiton siinä paikallisosastossa, jonka jäsen asiassa vastaajana ollut asianajaja oli. Ratkaisusta ilmenevin perustein välimiesten ei katsottu olleen esteellisiä.

Asianajajaliiton sääntöjen 35 §:n mukaan asianajaja ei voi panna nyt kysymyksessä olevaa välimiesmenettelyä vireille. Siihen on siten oikeus ainoastaan hänen vastapuolellaan. Tämä voi toisaalta halutessaan saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Vastapuolen kannalta välimiesmenettely on näin ollen vapaaehtoinen.

Kiinteistöriita Asianajaja

Asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentissa säädetään, että asianajaja ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Tapaohjeiden 3.4 kohdassa on lausuttu asianajajan salassapitovelvollisuudesta vastaavalla tavalla ja vaitiolovelvollisuudesta, että asianajaja ei saa myöskään luvattomasti ilmaista muita tietoja, joita hän on tehtävää hoitaessaan saanut tietää asiakkaasta ja tämän oloista. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus ovat ajallisesti rajoittamattomia.

Mainitsemillaan ja muutoin kurinpitolautakunnan päätöksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä

Esitutkinnassa annetun loppulausunnon hovioikeus katsoi sisältävän asianajaja A:n itsensä ilmoittamia tietoja hänen ja toisen henkilön välisestä keskustelusta, eikä kysymys ollut telekuuntelulla saadusta tiedosta. Tällä lisäyksellä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen esitutkinnassa annetun loppulausunnon käyttämisestä.

Hyvä Asianajaja

Asianajaja A oli toiminut rikoksesta epäillyn S:n avustajana tähän kohdistetun vangitsemisvaatimuksen istuntokäsittelyssä 19.12.2012. Käräjäoikeus oli määrännyt vangitsemisasian käsiteltäväksi yleisön läsnä olematta ja vangitsemisvaatimuksen johdosta annetun ratkaisun perustelut ja muut oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia on jätetty sillensä. Käräjäoikeus oli lisäksi määrännyt S:lle yhteydenpitorajoituksen, joka koski kaikkia muita henkilöitä kuin asianajaja A:ta.

Asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan asianajajan kelpoisuusvaatimuksiin kuuluu, että asianajaja hallitsee itseään ja omaisuuttaan. Tällainen elinkeinonharjoittajaa koskeva vaatimus on yleinen elinkeino- ja yhtiölainsäädännössämme ja sen on vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan sitä, että asianomainen ei ole vajaavaltainen eikä konkurssitilassa. Tällä tavoin on tulkittu myös edellä mainittua lainkohtaa (ks. esim. Ylöstalo, Asianajajan käsikirja, 1988, s. 41). Asianajaja, joka ei hallitse itseään tai omaisuuttaan, lakkaa lain 9 §:n nojalla olemasta maan yleisen asianajajayhdistyksen eli Suomen Asianajajaliiton jäsen ja hänet on heti poistettava asianajajaluettelosta. Näiden lainkohtien soveltamisesta ei nyt ole kysymys.

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisun lopputuloksen varaan. asianajaja A:lle määrätty varoitus jää siten voimaan

Etsi Asianajaja

Korkein oikeus katsoi, että asianajaja oli esteellinen toimimaan asiamiehenä asiassa

B ja C, joiden vaatimus asianajaja A:n laskuttaman asianajopalkkion alentamisesta on hylätty Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä annetulla välitystuomiolla, ovat vaatineet tuon tuomion kumoamista tai julistamista mitättömäksi sen vuoksi, että kolmesta välimiehestä kaksi oli ollut puolueettomuuden vaarantavassa suhteessa A:han ja siten esteellisiä toimimaan asiassa välimiehinä.

A:lle ja B:lle on asiassa myönnetty oikeusapua ilman omavastuuosuutta ja määrätty avustajaksi, A:lle asianajaja G ja B:lle asianajaja H. Asianomistajille C:lle ja D:lle on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla määrätty oikeudenkäyntiavustajaksi asianajaja F.

Asianajaja Työttömälle Mikkeli

Hovioikeus katsoi olevan selvää, että asianajaja A oli ennen S:n vangitsemisasian istuntokäsittelyä saanut tutkinnanjohtajalta ja S:ltä tietoja epäillystä rikoksesta ja että asianajaja A oli asiantuntemuksensa ja kokemuksensa perusteella voinut tehdä myös päätelmiä rikoksen luonteesta ja poliisin tutkintamenetelmistä. Vangitsemisvaatimuksesta ilmenevät tarkat tiedot asianajaja A oli saanut viimeistään vangitsemiskäsittelyssä. Joka tapauksessa asianajaja A oli saanut kyseiset tiedot toimiessaan päämiehensä puolustajana eli rikoslain 38 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla tehtävää suorittaessaan.

Asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja X on toiminut yhtiön asiamiehenä vuokrasopimusta koskevassa riita-asiassa, jossa I Oy on kanteessaan vaatinut yhtiöltä erääntyneitä vuokrasaatavia ja korvausta menetetyistä vuokratuloista. Yhtiö on vastakanteessaan vaatinut muun ohella korvausta vuokrahuoneistossa suorittamistaan mutta I Oy:n vastuulle kuuluneista muutostöistä, vuokrahuoneiston käyttöönoton viivästymisestä aiheutuneesta liiketaloudellisesta menetyksestä ja uuden liiketilan hankkimisesta johtuneista kustannuksista ja muuttokustannuksista sekä vuokranalennusta, koska huoneisto ei vastannut sovittua.

Käräjä- ja hovioikeus ovat arvioidessaan X:n esteellisyyttä soveltaneet oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttia. Säännöksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai avustajana ei saa toimia se, joka on ollut asiassa vastapuolen asiamiehenä tai avustajana. Säännöksessä kuvattua esteellisyysperustetta kutsutaan vastapuolijääviksi. Tässä asiassa on ensin arvioitava kysymystä siitä, voiko oikeudenkäymiskaaressa säännelty vastapuolijäävi muodostua tilanteessa, jossa vastapuolen asiamiehenä toimii toinen samassa asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja.

Asianajaja Asuntokauppa Mikkeli

Check our other pages :

Frequently Asked Questions

Hyva asianajaja pystyy antamaan selkean kuvan miten asiaa pitaa hoitaa

Vahavaraisille oikeusapu on ilmaista. Muiden on maksettava se osittain itse. Hakijalta perittavat kulut muodostuvat oikeusapumaksusta ja omavastuuosuudesta.

Lakimies tai juristi on yleisnimike jolla tarkoitetaan juridisen korkeakoulututkinnon suorittanutta henkiloa. Keskeinen ero asianajajan ja lakimiehen valilla on koulutuksen taso. Asianajaja on suorittanut korkeakoulututkinnon lisaksi erillisen asianajajatutkinnon.